Finneman - saaristolaisuuden perikuva

March 22, 2017

Korppoon ja Houtskarin välillä on saari nimeltä Finnö. Sen ainoa asukas on asunut saarella koko ikänsä. Mies on yksin, mutta ei yksinäinen.

– Ai olette menossa Finnemanin luo? Se on sitten hirvenpaistia ja peuranfilettä pöydässä, ennustavat yhteysalus Finnön miehet Tommi Karhunen ja Kai Salmesvirta.
 
Kun rautapaatti kolahtaa korppoolaisen Finnön saaren laituriin, rannalla odottava Patrik Finneman lataa pöytään päivän suunnitelman.
 
– Tervetuloa! Ensimmäiseksi menemme juomaan kaffetta. Hain eilen verkoilta neljä siikaa ja graavasin ne, saatte maistaa. Aamulla savustin lohta. Lounaaksi olen tehnyt peurakeittoa, jos maistuu.
 
Mikäs täällä ollessa.
 
Täällä Finnön kylässä, Harjun tilalla, 49-vuotias Patrik Finneman on asustanut koko ikänsä.
 
Miehen vanhemmat ovat kuolleet ja sisarukset muuttaneet pois, joten hän on koko saaren ainoa asukas.

YKSIN, MUTTA EI YKSINÄINEN

Vaikka mies on yksin, hän ei ole yksinäinen.
 
Yksinäisyys on mielentila, jota vastaan voi taistella. Finnemanilla on siihen hyvät lääkkeet.
 
– Täytyy ajatella positiivisesti ja syödä hyvin. Hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli. Totta kai joskus on tylsää, mutta silloin hyppään autoon ja ajan Turkuun.
 
Mies myöntää, että on iän myötä alkanut viihtyä yhä enemmän yksin.
 
– Ei sitä aina jaksa olla puhumassa ja iloinen. Korvillekin pitää antaa välillä lepoa.
 
Korvalepoa tarjoaa myös Facebook, joka on tärkeä yhteys saaren ulkopuolelle.
 
Mitä tahansa mies profiiliinsa kirjoittaa, hän saa useita tykkäyksiä ja kommentteja.
Yleisimmin päivitykset liittyvät säähän.
 
Att det orkar snöa!

SORMET LÄMPIMÄKSI MERIVEDESSÄ

Täällä ulkosaariston kynnyksellä meri vetää jäähän tammikuun puolivälin tienoilla.
 
Finneman sanoo vihaavansa lunta (aina saa olla auraamassa), mutta nyt hän innoissaan rannalla olevasta lumesta ja hiljalleen hiipivästä jäästä.
 
– Se on sellainen tuo siika, että se tulee rantaan heti kun näkee valkoista. Jos vielä tuulee etelästä tai lounaasta, niin verkot veteen vain.
 
Nyt tuulee idästä, mutta verkoissa pyristelee silti härkäsimppujen kaverina kaksi pontevaa, hopeakylkistä siikaa.
 
Terävä puukko viiltää tottuneesti, ja pian kalat makaavat siististi perattuina ämpärin pohjalla.
 
Pakkasta on –8 astetta, mutta miehen paljaille sormille se ei tunnu kylmältä.
 
Jäätävässä viimassa sormet ovat joskus kangistuneet niin, että perkuupuukko ei ole meinannut käsissä pysyä. Silloin mies käyttää isänsä opettamaa vanhaa keinoa.
 
– Upotan sormet hetkeksi meriveteen, siellä ne lämpiävät.
 
Vielä Finneman haluaa laskea silakkaverkotkin jäähyhmäiseen mereen.
 
Suutarinlohta pitäisi valmistaa jouluaterialle, jonka sisältö saa veden kielelle.
 
Graavisiian, suutarinlohen ja savukalan lisäksi pöydästä löytyvät perinteiset laatikot ja kinkku.
 
– Myös peuranlihaa ja kaurista valmistan, hirvi on vielä palvaamossa.
 

Vielä verkoille pääsee veneellä, mutta ei enää kauaa. Meren jäädyttyä Finneman siirtyy vesikelkkaan ja mönkijään, mutta kalastusta hän ei jätä.

 

Pari määrätietoista viiltoa, ja juuri pyydetyt siiat ovat siistejä ja pannulle valmiita. Näissä Finnön saaren maisemissa Patrik Finneman on oppinut jo lapsena isältään kalankäsittelyn taidot. Liikoja määriä ei mies merestä pyydä, sen vain minkä tarvitsee. Sama pätee metsästyksen kanssa: ”Ai että inhoan sanaa harrastus. En harrasta metsästämistä enkä kalastamista, otan vain sen minkä ruokapöytääni tarvitsen.”

 

Siika on niin tuoretta, että hyppii vielä perattunakin leikkuulaudalla. Useimmiten Patrik Finneman kokkaa keittiössään kalaa tai riistaa.

 

Patrikin graavisiikaan tulee valkopippuria, karkeaa merisuolaa ja sokeria. Iltapäivällä graavattu kala on jo aamulla syömäkelpoista.

 

”NAISIA ON TULLUT JA MENNYT”

Kalareissun jälkeen Finneman nostaa höyryävän peuranlihakeiton pöytään.
 
– Lämmittääkö mukavasti, mies huolehtii, vaikka kylmä ei ole ollutkaan.
 
Keittiön pöydällä on jouluinen liina.
 
Finneman huushollaa itse, emäntää talossa ei ole, paitsi kuulemma tiskikone. Se onkin niin hyvä, että lähtisi tosipaikan tullen talosta vasta viimeisenä.
 
– En minä silti mikään peräkammarin poika ole. Naisia on tullut ja mennyt, mies naurahtaa silmät tuikahtaen.
 
Ei moni Finnössä pystyisi edes asumaan.
 
Hankalien etäisyyksien vuoksi työikäisellä pitäisi olla etätyö tai vuoroviikkotyö. Siksi väki onkin jatkuvasti vähentynyt, niin täällä kuin muuallakin saaristossa.
 
Finneman itse on virkavapaalla merivartijan vuorotyöstään.
 
Mies yltyy puhumaan elävästä saaristosta, joka kuitenkin toteutuu vain korupuheissa.
 
– Kaiken maailman rantakaavoituksilla, viherpiipertäjillä, naturoilla ja lintubongareilla on kaikki valta. Se estää nykyelämän edellytyksiä. Näin se vain on, vaikka minäkin mielelläni lintuja katselen.

”MEREN KANSSA EI OLE LEIKKIMISTÄ”

Olohuoneen ikkunasta avautuva meri on Patrik Finnemanille elämän symboli. Hän on syntynyt sen äärellä, kasvanut siihen kiinni.
 
– Katsoessani merta en ajattele onko se kaunis vai ei. Ensimmäisenä tarkastan, mistä suunnasta tuulee. Tuulen suunta ja nopeus vaikuttavat moniin päivän askareisiin.
 
Arkisuudesta huolimatta miehen puheessa kuultaa syvä kunnioitus merta kohtaan.
 
– Meren kanssa ei ole leikkimistä. Se antaa, mutta myös ottaa. Oma isäni hukkui tähän kotirantaan, meni jään läpi poikkeuksellisissa olosuhteissa, mies sanoo ja osoittaa kädellään kohtalokasta paikkaa.
 
Hän on itsekin ollut monissa läheltä piti -tilanteissa. Osa niistä huimaa kuulijaakin.
 
– Eräänä talvena minun oli pakko mennä normaalia aiemmin töihin. Lähdin kävellen saaresta pois, mutta jäässä olikin parin metrin levyinen railo. Ei auttanut muu kuin heittää kassi railon toiselle puolelle ja uida railon yli. Oli minulla sentään kelluntapuku.

VÄLILLÄ MIELESSÄ MUUTTO SAARESTA POIS, MUTTA…

Iltapäivän jo alkaessa sinertää Finneman vaihtaa työvaatteet kaupunkivaatteisiin.
 
Vielä on tehtävä yksi matka Turkuun ennen jouluun hiljentymistä.
 
Yhteysalus Finnössä mies turinoi päivän kuulumiset henkilökunnan kanssa.
 
Finnön omistama varustamo hävisi Korppoon reitin kilpailutuksen, joten 23 vuotta reitillä ajanut aluksen päällikkö Tommi Karhunen lähtee joulun jälkeen muualle.
 
Vuosien varrella Finnemanista ja laivamiehistä on tullut ystäviä. Ystävyyttä uhkaa nyt omanlaisensa loppu.
 
Mies myöntää, että välillä hänenkin mielessään on käynyt, pitäisikö muuttaa Finnöstä muualle.
 
Ehkä joskus, elämästä kun ei koskaan tiedä.
 
– Mutta kun on näitä kotitunteita rinnassa, niin ei tätä voi niin vain jättää.
 

Posti tuo joulutervehdyksiä mökkinaapureilta, jotka ovat iloisia Finnemanin valvovasta silmästä. ”Olen tämän saaren talonmies, hän naurahtaa.”


 

Kodin pihapiirissä on pelit ja vehkeet traktorista kaivinkoneeseen. Viime aikoina käyttöä on ollut lähinnä mönkijään kiinnitetyllä lumiauralla.


 

Yhteysalus Finnön päällikkö Tommi Karhunen (oik.) on ystävystynyt Patrik Finnemanin kanssa. Ensi vuoden alusta alkaen ystävyys joutuu koetukselle.


 
 
 

 

Hei Patrik, mitä kuuluu tänä jouluna 2016?

”Kiitos, kuuluu hyvää!
 
Tämän joulun olen töissä, meillä on siellä oikein hyvät jouluruoat myös. Tämä onkin minulle viimeinen joulu työpaikalla, sillä ensi vuonna jään eläkkeelle.
 
Uutena vuotena olen kotona ja silloin laitan itse ruoat. Tarjolla on ainakin perinteistä kalaruokaa, savustettua riistalihaa ja paistia.
 
Muutoin elämä on kuin aikaisemminkin, yksin olen ja yksin meinaan pysyäkin (naurua).
 
Oikein hyvää joulua toivotan kaikille lukijoille!”

 

Mutta mitä sitten tapahtui 2017?

 

Jäihin pudonnut Patrik Finneman pelastui takaisin henkiin

Kaksi ja puoli viikkoa sitten Korppoossa putosi jäihin mies. Super Puman miehistö sai nostettua elottoman miehen merenpohjasta, ja nyt hän haluaa kertoa tarinansa.

Reilut kaksi viikkoa sitten korppoolainen Patrik Finneman oli niin lähellä kuolemaa kuin ihminen vain voi olla.
 
Ikänsä Finnön saaressa asunut Finneman on kokenut jäällä liikkuja, joka tuntee jäät niin hyvin kuin ne vain voi tuntea.
 
– Jää on aina jäätä, ei siihen koskaan kokonaan voi luottaa, hän silti muistuttaa.
Kohtalokkaana keskiviikkona kello 16 Finneman haki yhteysalukselta postia.
 
Noin sadan metrin päässä yhteysaluslaiturista on saari, jonka vanhalle pariskunnalle Finneman päätti viedä samalla vaivalla postin.
 
– Ajattelin, että kokeilen jäätä samalla. Se alkoi olla jo kestävää, omassa rannassakin näytti tosi hyvältä ja pakkastakin oli.

MÄRÄT TALVIVAATTEET PAINOIVAT LIIKAA

Finneman oli osittain oikeassa.
 
Hän testasi jääpiikillä jäätä edellään, luki tuntumaa jalkojensa alla ja kuunteli jään ääntelyä, ja uskalsi kävellä tuttua reittiä.
 
Mutta juuri ennen rantautumista huono tuuri astui mukaan kuvioon. Mies liukastui ja rojahti koko elopainonsa voimalla selälleen. Siinä hetkessä jää petti.
 
Jäätävä vesi alkoi kangistaa välittömästi, mutta Finneman sai karjuttua saaressa asuvan miehen rannalle.
 
– Huusin hänelle, että älä tule lähemmäs, jää ei kestä. Hae pitkä köysi, yritän tulla sen avulla ylös.
 
Veden syvyys paikalla oli melkein kolme metriä.
 
Naapuri saapui köysineen, mutta 110-kiloisen miehen päällä olleet paksut ja läpimärät talvivaatteet olivat kasvattaneet miehen painon parisataakiloiseksi.
 
Kohmeista ja aivan liian painavaa miestä ei enää saatu ylös.
 
Finnemanin tietämättä naapuri oli jo ehtinyt soittaa yleiseen hätänumeroon.

PINTAPELASTAJA LÖYSI FINNEMANIN MERENPOHJASTA

– Kaikki sanovat, että hukkumiskuolema ei tunnu oikein missään. Omalta osaltani voin todistaa tämän. Tuntuu, kuin olisi mennyt nukkumaan rankan työpäivän jälkeen ja painanut vain pään tyynylle. Oli niin kylmää, että en tiedä mitään siitä, että olin vajonnut pinnan alle.
 
Sinne Finneman kuitenkin vajosi.
 
Hän kuuli jälkikäteen, että helikopteri oli saapunut paikalle kymmenen minuuttia hälytyksen jälkeen. Sen miehistö näki jo ilmasta avannon ja Finnemanin elottoman hahmon vedenpinnan alla.
 
Rajavartiolaitoksen pintapelastaja löysi Finnemanin seisomasta merenpohjasta kuin asennossa konsanaan. Miehen pään päällä oli puolitoista metriä vettä.
 
Pintapelastaja sai ujutettua nostohihnan Finnemanin kehon ympärille, ja vajaassa kymmenessä minuutissa mies oli nostettu helikopterin sisään.
 
Elvytys alkoi välittömästi.
 
Lentoaikaa Tyksiin oli 15 minuuttia, ja Finneman sai matkan aikana sydämeensä yksitoista sähköiskua.
 
Sairaalaan saavuttaessa mies oli edelleen eloton. Hänen ruumiinlämpönsä oli laskenut 26 asteeseen.

KYLMÄ VESI JA NOPEASTI ALOITETTU AMMATTIELVYTYS RATKAISIVAT

Finneman sanoo, että hän oli kaiken kaikkiaan elottomana lähes tunnin ajan.
 
– Olen yksi niistä miljoonista tällä maapallolla, joka voi jäädä tällaisesta eloon. Jopa lääkärit olivat ihmeissään.
 
Kylmä vesi ja nopeasti aloitettu ammattielvytys koituivat hänen onnekseen, sillä lopulta sydän suostui käynnistymään. Tajuihinsa hän tuli seuraavana päivänä.
 
– Kun avasin silmäni, ensimmäinen ajatukseni oli, että Super Puma ehti sittenkin tulla pelastamaan minut!
 
Herääminen oli tuskallista, sillä miehellä oli merivettä keuhkoissa.
 
– Rintani ja keuhkoni olivat todella kipeät. Toivuin kuusi päivää teho-osastolla, sitten pääsin tavalliselle osastolle. Yhteensä olin sairaalassa 1,5 viikkoa ja nyt olen päässyt kotiin.

KAIKKI VOIVAT TARVITA JOSKUS APUA

Finneman sanoo olevansa nyt kunnossa. Jalkoja ja sormia palelee, mutta siihen hän on saanut lääkityksen ja toivoo, että kyseessä olisi ohimenevä tila.
 
– Onneksi aivot ja muisti eivät ottaneet turpiinsa. Kaikki toimii edelleen kuten ennen.
 
Sairaalassa ollessaan hän luki jäihin putoamisestaan kertovan uutisen netistä. Tekstissä oli puhuttu virheellisesti pilkkijän jäihin putoamisesta, joka oli saanut verkkokeskustelun äitymään pilkkijöitä solvaavaksi. Siitä Finneman tuohtui.
 
– Pitäisi ajatella asianosaisia eikä kommentoida siihen sävyyn asioita, joista ei tiedä mitään. Ne, jotka eniten soittavat suutaan, tarvitsevat ehkä joskus elämässään itsekin apua vaikka maantiellä, merellä tai jäällä, ja silloin he ovat siitä iloisia.
Nyt on helppoa istua kommentoimassa turhaa jäälle menoa tai pilkkijöiden yhteiskunnalle aiheuttamia kuluja.
 
– Jokainen asia maksaa, oli kyseessä sitten ambulanssi tai pelastuskopteri. Mutta sitä varten niitä on hankittu, että ihmiset saavat nopeasti avun, jos tarvetta on.
 
Saamastaan avusta ja laajan ystäväjoukkonsa tuesta hän on kiitollinen. Monet ovat sanoneet hänelle, että hänellä oli suojanaan suojelusenkelinsä siivet.
 
– Minä en sellaiseen usko. Minun enkeleitäni olivat Super Puman miehistö ja Tyksin henkilökunta. Ilman heitä en olisi enää tässä, Finneman sanoo kiitollisena, mutta vakavana.
 
 

FAKTA

Jos jää pettää, toimi rauhallisesti ja harkiten
 

  • Huuda heti apua tai puhalla pilliin.

  • Käänny siihen suuntaan, josta olit tulossa. Irrota mahdolliset sukset.

  • Riko jäätä edeltäsi käsin ja vartalolla niin pitkälle kuin pystyt.

  • Kohota itsesi uintipotkuilla vaaka-asentoon jäänaskaleita apuna käyttäen, ja ponnista jään päälle.

  • Kieri, ryömi ja konttaa, kunnes varmasti olet kestävällä jäällä.

  • Hakeudu nopeasti lämpimään.

 

Jos et pääse ylös, älä liiku
 

  • Pidä kiinni jään reunasta.

  • Pysyttele lämpöhukan pienentämiseksi mahdollisimman liikkumattomana paikallasi.

  • Huuda apua tai puhalla pilliin.

  • Pidä yllä elämänhaluasi. Taistelumieliala lisää selviytymismahdollisuuksiasi.

 

Muista oikeat varusteet jäälle
 

  • Vähimmäisvarustuksena aina kaulalla roikkuvat jäänaskalit.

  • Metallipäinen keppi jään kestävyyden koettelemiseen.

  • Selkäreppu, jonka tavarat on pakattu kelluvaksi ja vesitiiviiksi.

  • Kuivat alusvaatteet, hypotermiapussukka, köysi tai heittoliina sekä pilli.

  • Pelastuspuku on hyvä, jos liikut paljon jäällä.

 

Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
 
 

Alkuperäiset Turun Sanomien jutut tässä:

Finneman - saarensa ainoa asukas

Finneman - Jäihin pudonnut pelastui takaisin henkiin



 

Please reload

Featured Posts

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Recent Posts